Koomikko Jani Salo

KUKA?

Jani Salolla on pitkä kokemus esiintymisestä. Hän on tehnyt teatteria vuodesta 2008. Vuonna 2011 Jani löysi Stand up -komiikan ja siitä lähtien hän on naurattanut ihmisiä jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla. Nyt ympäri Suomea tehtyjen yli 300 Stand up -keikan kokemus näkyy. Vuoden 2016 alussa mies jätti päivätyönsä ja hyppäsi täysillä viihdyttäjän rooliin.

Salo on uskovaisen perheen kasvatti, jonka päihteet pelastivat Jeesukselta. Janin keikalla mikään ei ole pyhää, kun käsittelyssä on koko miehen elämä aina lapsuuden TV-ohjelmista nykypäivään.

Jos haluat tilata juhliisi varman esiintyjän, etkä omista yli kolmea kukkahattua niin tässä oikea koomikkovalinta.

Kilpailut

Tomaatteja! Tomaatteja! Gong show 2016 / 2. sija
Vuoden tulokas finaali 2015 / Tuomariston kunniamaininta (Ismo Leikola, Markus Selin, Meebu Lahdenpää)
Pannullinen naurua 2015 / 3. sija
Helmi läppä 2014 / 3. sija
Naurun tasapainon karsinta 2013
Helmi läppä 2013 / finaalissa
Palatsin Stand up kilpailu 2012
Naurun tasapainon karsinta 2012
Ken on heistä kaikkein hauskin 2011

En koskaan voita mitään. Siksi valitsinkin viihdyttämisen enkä urheilijan uraa. Jos olisin urheilija niin vituttaisi. Nyt ei lainkaan!”

– Jani Salo

Tule todistamaan paikanpäälle

Keikat

Keikat 2017

Tammikuu 2017

17.1. Porvoo – Paahtimo
20.1. Joensuu – Kerubin Komiikkafestarit
28.1. Ruka – Zone

Helmikuu 2017

1.2. Tampere- Huurupiilo
3.2. Tampere – Bar Bertel
4.2. Helsinki – Kumpula
8.2. Helsinki – On the Rocks / Kallio
10.2. Helsinki – Apollo
18.2. Helsinki – Studio Pasila

Maaliskuu 2017

2.3. Jyväskylä – Bar Myöhä
4.3. Helsinki – Kallion komediafestivaali 2017
8.3. Helsinki – On The Rocks Kallio
9.3. Helsinki – Olhus Oslo
11.3. Tampere – Teerenpeli / Impro&Stand Up Mix
15.3. Helsinki – On The Rocks Kallio
16.3. Tampere- Olympiakortteli /Tomaatteja! Tomaatteja! -festivaali
17.3. Lohja – Monaco
18.3. Helsinki – Semifinal
18.3. Helsinki – Base
24.3. Vantaa – Ravintola Pingviini
31.3. Helsinki – Hard Rock House / Roihuvuori

Huhtikuu 2017

1.4. Tampere – Ylioppilasteatteri
11.4. Porvoo – Porvoon paahtimo
21.4. Tampere – Pakkahuone Stand Up vol. 2
28.4. Muurame – Sport Bar Silver

Toukokuu 2017

3.5. Tampere – Huurupiilo
10.5. Hesinki – On the Rocks / Kallio
19.5. Helsinki – Happy Friends / Lauttasaari
31.5. Helsinki – On the Rocks / Kallio

Kesäkuu 2017

7.9. Tampere – Huurupiilo
9.6. Helsinki – Apollo
15.9. Jyväskylä – Helmi
24.6. Tampere – Valtteri Festivaali
28.6. Helsinki – On the Rocks Kallio
30.6. Helsinki – Gloria

Heinäkuu 2017

22.7. Ylöjärvi – Greenhouse Open Air Underground Festival
28.7. Kemijärvi
29.7. Rovaniemi – Hullu poro

Elokuu 2017

2.8. Tampere – Huurupiilo
4.8. Joensuu – Kerubi
23.8. Helsinki – On the Rocks / Kallio

Syyskuu 2017

9.9. Helsinki – Apollo
16.9. Salo – Monaco
28.9. Helsinki – Rastis

BLOGI

KOOMIKKO SALO

Mitä, missä, milloin.

Jani Salo

Stand Up-koomikko / Näyttelijä

Esiintymishistoria…

Keikkatiedustelut yms.
OTA YHTEYTTÄ